Ei taaskaan mitään kivoja puheita mutta edellisesti viisastuneena en edes viitsinyt pyytää vaikka itse muistutinkin rakkaudestani vaimoa kohtaan.

Kun kysyin, että pitäisikö mennä käymään viikonloppuna vaimoa kattomassa siellä kotipitäjässä niin hän sanoi vain että "susta kiinni, en minä tiedä".  Kuulemma seuraan häntä kuin hai laivaa. No ensinnäkin viimeksikin vietin suren osan ajasta autossa, pihalla tai kännykkää räpläten. Mutta välillä, kun tuntuu, että olen ilmaa niin sitä tuppaa hakeutumaan toisen lähelle.

Ymmärrän kyllä, että jos jatkuvasti toissa on kiinni, niin ahdistaahan se ketä hyvänsä. Mutta ironisinta tässä on se, että minä en edes yrittäisi tulla niin usein lähelle ja halimaan jos se toinen tekisi aloitteen edes kerran tai pari. Puolison aloitteesta tullut hellyydenosoitus tai hymy tai mikä vaan vastaa ainakin viittä omasta aloitteesta tullutta halia.

Mutta kun sitten kuuntelin sitä ankeaa molotusta niin töistä matkalla kotiin tuli semmoinen olo että oikeastaan nyt en välittäisi vaikka eroaisi. Mutta tuo olo meni ohi illan mittaan ja nyt taas sisimmässä kalvaa ikävä.

En tiedä, mikä masokistinen ote otti vallan minusta, mutta kuin veistä haavassa kääntääkseni menin lueskelemaan meidän 5 vuotta vanhoja tekstiviestejä:

"nukuin viime yönä sun paidan kanssa ja nyt mulla on se päällä. on ikävä"

"Rakastan sua nyt ja aina äläkä koskaan luule mitään muuta"

Noh.. Nyt kylläkään en luule, mutta tieto perustuen faktoihin kertoisi, että tekstari valehteli.

Vaimo sitten soitti kuitenkin kuten lupasi. Ja hän todella oli väsynyt. Kuulin kuinka hän meinasi nukahtaa. Ymmärrän kyllä.