Huhhuh. Takana on ensimmäinen uneton yö, joka johtui pelkästään ahdistuksesta. En halua kyllä heti kokea moista uudelleen!

Päässä poukkoili ajatukset siitä, että rakastaako se vaimo vai ei. Ja millaista olisi erota. Ja vaikka kuinka koitin viedä ajatuksia viimekertaiseen tapaamiseemme ja kaikkeen positiiviseen, niin aina pahimmat ajatukset vain nostivat päätään ja pyyhkivät kuin aallot niiden yli. Välillä tuntui, ettei halua erota vaan haluaa vaimonsa takaisin ja välillä tuntui että antaa mennä, vähän aikaa se vain kirpaisee.

Vaikka viimekerta meni hyvin, niin kokoajan vaimo tuntuu vain etääntyvän ja kylmistyvän ja hänellä on paha tapa vaihtaa fiilistä ihan yllättäen.

Vasta viideltä nukahdin. Nukuin 2 tuntia ja siinä ajassa näin unta, että vaimolla oli lomapäivä ja hän oli päättänyt tulla katsomaan minua. Unta tietysti.

Äsken soiteltiin ja kerroin, että hain sairaslomaa tälle päivälle. En olisi pysynyt hereillä töissä. Hän sitten kysyi, että no saitko unilääkkeet. Minä sanoin, että en. Siihen vaimo tuumi, että "noh, sinä tarvitset sitten semmoiset vielä".  Minä siihen, että hetkinen eikös olisi helpompaa puuttua tuohon minun ahdistukseeni. Siihen vaimo tokaisi vain tylysti että "En tiedä, en ole lääkäri".

Miten tyhmä voi akka olla? Olen juuri valitellut pitkään, että mistä ahdistukseni johtuu, ja että hänen olisi helppo siihen puuttua. Hän on jopa itse luvannut tsempata. Mutta nyt sitten hänen mielestään MINUN pitäisi hankkia unilääkkeet sen sijaan, että parisuhteemme parannettaisiin.

Just, just...  Tästä voisi jo jakaa miinuspisteitä, mutta ei voi kun pisteet ovat 0. Vaimo ei tsempannut tänäänkään lupauksistaan huolimatta.