On taas kyllä takana niin mielenkiintoinen päivä, että. Ai niin.. tajusin nyt sitten, että joku oikeasti lukee tätä. Pahoittelut teille, etten edes yritä kirjoittaa mitenkään kovin mielenkiintoisesti. Oikeasti jaksaisinkin olla varsinainen Runeberg, mutta minulla ei ole siihen aikaa. Tämän blogin tarkoitus on toimia statistiikkana ihan minulle itselleni. Harmi sinänsä, koska blogin ollessa julkinen, joudun kuitenkin ruuvaamaan sensuurinappia suuremmalle kuin haluaisin. Eilen lukaisinkin kaikki tekstit läpi ensimmäistä kertaa ja kokemus oli todella terapeuttinen.

Töistä lähtiessä päätin, että tänään otan ihan tietoisesti etäisyyttä. Päätin siis viettää illan normaalina suomalaisena miehenä - kerrankin. Eli päätin etten tee minkäänlaista aloitetta mihinkään suuntaan paitsi ruuanlaittoon ja kotihommiin.

En myöskään odottanut, että kotona vastassa olisi iloinen ja hehkeä vaimo, joka sieraimiin leijailevan paistin tuoksun seasta toivottaisi minut tervetulleeksi kotiin. Ehei... kotona oli juuri sitä mitä odotinkin, tyhjä keittiö, tiskit pitkin poikin, ei ruokaa ja tietokoneella kyyhöttävä, lökähousuinen ja suht hapannaamainen rakas. Paitsi että hän oli päättänyt juhlistaa vapaapäiväänsä värjäämällä hiuksensa....harmaiksi! Niin .. siis harmaan vaaleiksi, semmoiseksi melkein luonnon blondeiksi mutta perverssillä tavalla ei sinne päinkään.Puuttuu enää, että hän leikkaa polkkatukan. Mainittakoon vielä tähän, että hän oli valitellut aiempia kauniita vaaleita kutrejaan liian harmahtaviksi. Kai se ratkaisu sitten on mennä all the way.

Onneksi olin asennoitunut jo oikein! Eli en odottanut mitään tervetulotoivotuksia. En halannut, en "ollut kimpussa" tai "seurannut kuin hai laivaa". Ei. Menin ihan omiin oloihini. Sen verran kuitenkin annoin itselleni periksi, että menin sitten kuitenkin kehumaan vaimon hiuksia. "On kivan näköset".

Laitoin siinä vähän sapuskaa ja käväisin pihalla. Viivyin ja sain sentään ihmettelysoiton menemisistäni, joten päätin palata kotiin alle tunnin poissaolon jälkeen.

Jotain se vaimokulta siinä haasteli juttua sentään, joten ihan ilmaa en kuitenkaan ollut. Eihän vaimoni mikään hirviö ole enkä ole koskaan sellaista väittänytkään. Mutta illan tulos oli lopulta se, että ei koskettu toisiimme ollenkaan. Ei edes hipaistu. Paitsi kun hän loikoili sängyllä illalla niin kävin silittämässä kerran. Damn! Hitto en sitten osaa pitää näppejäni irti tuosta tytöstä. Täysin pusuttomanakaan en voi päivää pitää, sillä aamulla lähteissä olin suikannut suukon nukkuvan vaimon huulille. Täytyy yrittää uudestaan paremmin.

Kello veteli siinä yli kymmentä ja vaimo koisaili jo täyttä häkää. Olo oli suhteellisen turta. Jotenkaan en vain pystynyt nukkumaan vaimon kanssa samassa vuoteessa. Se tuntui nöyryyttävältä. Painelin sohvalle nukkumaan. Heräsin joskus puoli neljän aikaan. Koitin mennä jatkamaan unia sänkyyn mutta olo oli täsmälleen sama. Tuntui, kuin kroppa olisi huutanut "tilaa". 

Sohva ei sekään tuonut enää unta, joten olen tässä ollut pystyssä jo neljältä. Noh... olipahan aikaa kirjoittaa vähän enemmän. Tarkoitus olisi ottaa tänään samanlainen spurtti ja katsoa, kuinka äijän käy.

Hyvästi romantikko! Tervetuloa, suomalainen puupölkky!